Kelmeä kevät

Mä aistin joskus öisin paholaisen läsnäolon
Se on olemassa, tuntuu aidolta pelätä

yksin öisin pimeässä.

Valot huoneeseeni silloin sytytän,

ne seinille luo varjon kelmeän.

Taas sataa räntää, en kiinni

laulunriimistä nyt saa,

sen pitäisi ajatuksia herättää,

sisältä ihmisten jotenkin koskettaa.

Mä kuulen kuinka oksat kevättuulessa heiluu,

ikkunaruutuun joku puu koskettaa, taipuu.
Koitan huutaa ,mutta yhtään ääntä ei päästä

ulos tämä mun suu.

Mun pää on kova umpiluuta,

ja kuuhullut öisin vain ulvoo täysikuuta.

Kohta pääsiäinen saapuu lentää saan,

allani vaan lunta sulavaa,

helmat heiluu, allani on noidanluuta.

Kaikki pelko, sekä tuska kurkkuun tukehtuu.
Järki käskee huutamaa, mutta mieli pistää kirjoittamaan

tarinaa. Se kevät puukoniskuin kylkeeni lyö,

valo satuttaa.

On löydettävä jostakin

toteutuvien unelmienmaa.