Elin viikon liian raskaan
kaikkeen turhauduin,
kaikkeen tuskastuin.
Heitin volttia elämän kanssa,
koetin kiirehtiä,
kaikki koetti parastansa.
En pelkää elämää rauhallista,
mutta lennän ajan kanssa,
vauhdissa joskus kompuroin.
Arvet mieleeni sain,
kun konttasin
laitapuolella elämän.
Miksi joskus täällä
kiirehditään,
tahon tietää siihen syyn.
Katson elämän peiliin
pirstaleisiin,
särkyneisiin kuviin elämän.
Rakastan sinua silloinkin,
kun kaikki muut ovat menneet.
Sitä sinä et huomaa kai koskaan,
ajatukseni hukutat kevään loskaan.
Silmäni sammuneet on,
niistä poistui loiste kuutamon.
En ole koskaan vähään tyytyväinen,
jouduin liian paljon maksamaan.
Liian kauas jaksamaan.
Pieni ele vaatimaton,
itsepäinen, voi murtaa ehkä
tunteet kovin turtuneet.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti