Ilman ystävää

Vaikka kaikki muu onnistuisi,
ystävää en rinnalleni kulkemaan saa.
Nyt väsyttää kaikkia pimeä musta marraskuinen maa.’
Sä suljet itsesi kiinni, et vastaa minun unelmiini,
tarttua käteesi sun.
Arki jatkaa kulkuaan,
ja viikot virtaavat juoksuaan.
Yönpeilin sirpaleista sieluuni haavan
mä hain.
Aamunauringon kuparista,
polttoarven sydämeeni sain.
On sakaralla Otavan vain
tyhjä haarniska,
ritarin urhean.

Yön kauhuun, vastaa kaiku vaan,
taas nukahtaa, kun painajaiseen saan.
Univaipan alle minut hetkiseksi armahtaa,
näen unta toiveiden,
voin seireeninä mereen hetkiseksi sukeltaa.

Ajatusten atollilla,
kukkii tuore niittyvilla.
Ruusunen nyt linnassaan,
nukkuu unta valkeaa.
Lumikki nyt kurkussaan
myrkkyomenaa vain säilyttää.
On prinssit poissa,
ne noidat mukaansa kai sai.
On kirottu kadotukseen
ikuiseen tämä marraskuinen tiistai.