Halla

Halla piirtää kukkiaan,
mustaan marraskuiseen maisemaan.
Elämäni vaikea on ymmärtää,
erakko olen yksinäisen sydämen.
Karkotan luotani pois kaiken rakkauden,
sammutan onnen kipinöivän hiilloksen.

Yö mustuu hiipii varjoistaan,
hunnuttaa pimeydellään illan pois jaloistaan.
Kyynelkruunu poskilleni lankeaa,
se tyynyn vierelläni kostuttaa.
Elämää niin vaikea on käsittää,
marraskuu nyt maalaa maisemaa,
routaa talven alle piilottaa.
Suruhuntuun piirrän jäljen kyyneleen,
sen päälle lasken yksinäisen sydämen.

On jalkojeni alla kylmä maa,
se joskus pettää, liikaa satuttaa.
Yön varjoista hiipii painajaiset yön,
niitä vastaan käyn,
sananmiekalla, terävällä
demonien kynsille nyt lyön.