Näin veden päällä enkelin

Näin veden päällä enkelin,
en tiennyt silloin miksi,
se oli lähtös hetki tietenkin,
ja sydämeni itki.

Lähdit lailla sankarin,
on vaimos suru ankarin,
hän rinnallasi eli,
nyt loppui suuri peli.

Sinun runojasi rakastin,
ne elämääni kantoi,
toi lämmön teksti kantavin
ja ajatukset uudet antoi
Olit suuri mies elit lailla sankarin,
ja moni sua palvoi,
tuli lähdön hetki aikaisin
ja vaimosi vain ken vierelläsi valvoi.

Suuri mies ja suuret saappaat

Suuri mies ja suuret saappaat

Suuri mies ja suuret saappaat,
tyhjäksi nyt jäivät ,
päättyi elon päivät.

Tommy olet poissa,
suuri tyhjyys täyttää pään,
mitä nyt ja minne päin?
enkeliksi ylöspäin.

Saavat enkelit nyt nauttia tarinoista,
täällä maan päällä ei synny aivoistasi
enää uutta tarinaa.
En jaksa enää aivojeni narinaa,
siis loppu tulla saa
en jaksa kirjoittaa.

Kaipaus nyt iskee päälle,
soinnut karkaa kauas etäälle.

Tommy Tabermann

On poissa suuri mies, hän runon taidon ties,
ei koskaan tule uutta hänenlaistaan,
hän runoin helli naistaan.

Sai runoja myös muut ja hymyyn kääntyi suut.
Suuri mies on poissa,
hän säilyy tarinoissa,
myös runoissansa noissa.

Lämmin oli sydämeltään mies,
joka rakkaudesta paljon ties,
ei koskaan enää ole lämmin hänen sydämensä lies.

On poissa suuri mies,
kaikki hänet ties,

Nyt kaipaamaan häntä jään,
siksi muistoksi kirjoitin runon pätkän tään.

Naisen pimeä puoli

Naisen pimeä puoli,
jokin iloinen sointi sielussani kuoli.
Astui elämääni pimeä ja huoli,
pelko pahan vallan vaikutuksesta
osuiko minuun pirun nuoli?

Huoli ja huoli, mieltä kalvaa
siihen ei lääkettä, ei lievittävää salvaa.
Kerran olin iloinen minäkin,
joskus uskoin onneen ja satuihin.

Vanha ja viisas, valetta se
viisaus on suotu vain harvoille.
Lapsi olen aina mieleltäni,
lorujen luoja kieleltäni.

Vanhuus on vain viisaita varten,
lapsuus ja nuoruus vain kaunotarten.
Onni on harha, unelmatarha,
sateenkaaren salattu ruukku
eikä tämä pieni asuntoluukku.

Nainen on labyrintti,
mies kuin pimeä vintti.
Joskus ne kohtaavat puheissaan,
silloin jatkavat sukuaan.

Lapsi on lapsi, hetkisen vaan
kohta hiukset hohtavat harmauttaan.
Nainen ja mies,
huopaavat; soutavat aina erisuuntiin kohta on
rakkoja sormissaan.

Jotakin puuttuu

Jotakin puuttuu,
jotakin on,
liekkiä odotan kohtalon.
Paljon on vettä virrannut,
paljon päiviä kadonnut.
Madoiksi muutumme joskus maan,
uskoen sieluun uudistuvaan.

Voi Luoja mitenkä olen rukoillut,
mitenkä vastausta odottanut.
Usko ja toivo, rinnalla maan
pyörivät vauhdilla akselissaan.

Riimi ja sointu elämä on,
taistelu kova kohtalon.
Mitä se toisille antaakaan,
toiset ryömivät tuskissaan.
Jokainen uskoo johonkin,
ateisti omiin aatoksiin.

Jumalan lapset riidoissaan
puolustavat oikeaa uskoaan.
Ikoni vai koraani,
et kai vain ole shamaani.
Enkeli siellä, enkeli täällä
suojelee lasta liukkaalla jäällä.

Usko ja toivo, satuja lukea saa;
raamatun lukijat turvaavat Jumalaan.

Joskus siivet kanttaa

Joskus siivet kantaa enkelin,
joskus sulat valkoiset mä menetin.
Mitä usko ystävyys,
mitä uusi sielun syys.
Miksi tuskaa polttavaa
sydämeni kantaa saa?

Miksi vaihtuu tuulet sen
elämäni iloisen.
Miksi pohjamudissa on aika
nöyrtyä ja madella.
On aika niittää,
on aika kylvää,
on aika ilon ja nuoruuden.
On aika luopua on aika nöyrtyä,
on aika tuskan ja jäähyväisten.

Tämä ikuinen kiertokulku,
on aiheena moniin runoihin,
sen taas tähän paperille toistin,
ja kirjoitin.

Tänä yönä

Tänä yönä oksensin hiekkaa, metallia,
sieluni itki,
verisen tuskan ruumiini kitki.
Työ jota teen,
vaikuttaa terveyteen.
Polttava kuume yöllä iski,
pöydällä kasvaa lasien tiski.

Nestettä paljon,
lääkettä nielen,
happo eilen poltti kurkun ja kielen.
Kipua tuskaa,
hengitys koskee,
iho on rikki kirvelee poskee.

Tätäkö tämä elämän työ?
Tuskin tämä edes leiville lyö.
Valvon ja valvon,
ammatinvaihto,
terveys tärkein
minulle on.
Työ tämä on kauheaa,
en tahdo tätä, olla onneton.