Aamun kiuru kirkkauteen, taivaan kannen päälle ilmaan nousee.
Niin hän, valonruhtinas, virittää viulunsa jousen. Soittaa poutapilvet taivaan kaaren päälle, ylle öisen höyhensaaren, nousee jälleen täysi kuu.
Laaksoon Suomen nimeen laskeutuu rauhan kyyhkynen. Kynään tarttuu runon vallan nainen — hän on maailman Luojan alamainen.
Suomi nousee suosta jälleen, ja juostaan Luojan nurmen helmaan rukoilemaan, kumartamaan. Minä polvistun luonnon kirkon alttarille, rukoilen ja aloitan laulamaan, kunnioittaen Luojamme päällä maan.
Isä Mielo nostaa kädet pääni päälle, lailla Jeesuksen. Oi, nouse Suomi jälleen sorron alta, pyydä kaikki voima taivaan Luojalta, Herra Jumalalta.
© Satu Tanninen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti