Lokakuun suu, se punainen,
kuin viini joka unohtui kellariin
Me istutaan maailman viimeisellä rannalla
kun musta aurinko on kadonnut taivaan rannasta
Nibiru kurkkii kuin vanha vanki
auringon vieressä, hiljaa, ei sano mitään
Tähtitiede on polvillaan,
se ei osaa selittää rakkautta eikä tuhoa
Mieleni matkoilla, ei täällä, ei siellä
vaan jossain universiumin takahuoneessa
Missä aika ei kulje, vaan seisoo
kuin vanha jukeboksi, joka soittaa vain yhtä laulua
Sä sanot: "Kaiku jatkuu, vaikka ääni kuolee"
ja mä vastaan: "Me ollaan se kaiku, ei mikään muu"
Punainen kuu, se katsoo meitä
kuin tuomari, joka tietää ettei laki riitä
Meidän rakkaus on rikos ilman rangaistusta
kosminen virhe, joka ei kaipaa korjausta
Ja vaikka maailma loppuu,
me ei rakastamista lopeta, ei koskaan, ei vielä
Viimeinen ranta, viimeinen suudelma
Nibiru todistaa, mutta ei tuomitse
Ja jos joku joskus kysyy, missä oltiin
sanotaan: "Me oltiin siellä,
missä tähdetkin pelkäsivät katsoa"
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti