Translate

torstai 13. huhtikuuta 2017

Taivas on ollut painava pitkään

Kaupungin terävät kulmat
ovat kuin mutkat julmat
tai suohon uponneet unelmat.
Sinä et suostunut minulle ankkuriksi
elämän merelle. Melu sekä
rauha rinta rinnan täyttävät
aivojen ääni keskuksen piri pinnan.
Minä maksan aina elämässä
sen koron kiskureiden viimeisen hinnan.
Siitä kirjoitan joskus aina tarinan.
Puhun äänettömän äänellä,
sanoilla Sammon takovan kansan.
Kalevalan kansan jalanjäjillä
jorisen joutavia jorinoita
nykyajan paisuvia porinoita.
Missä on hän pääsiäisen
pään sisäinen Hovi noita?
Onko myrkyttämässä
nykyajan Lumikille omenoita?
Minä olen mykkää mykempi
ääneen lausumaan, kirjoitan
silti ulos aivojen luomaa
ummehtunutta ilmaa.
Kukaan ei minua enää pelasta
uppoan, hukun aivojen ansalankoihin
hulluuden heikkoon hetteeseen.
Edessäni on outo suomaa
vaikka kaipaan vain kättä tarttumaan
kaipaavaan käteen sekä polkua
joka johdattaa rakkauden huomaan.


Patajätkä

Patajätkä
Patajätkä

Blogiarkisto