Kaksi ikuista lasta,
ei väsy elämässä leikkimästä.
Aikuisuus, se ei ole vakavuus.
Vallattomuus, se vallan jaksaa,
kirjoittaa vaikka siansaksaa.
Juicen juuret niitä seuraan,
ilme ei ole koskaan niin kuin teuraan.
Riimittelen riitasoinnut,
se on sitä mitä ennen en voinut.
Kuvittelen ,kujeilen, teen joskus
suuren sävelen.
Viihdyn hyvin sanojen viidakoissa,
niissä upottavissa soissa,
niittyvillan karkeloissa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti