Vain vähän aikaa

Vain vähän aikaa jakaa tätä syksyn taikaa.
Ensi yönä tulee talvi,
takertuu kylmyys yksinäisiin.
Minä jälleen elämää kelaan,
filminauhana uudelleen.
Kuinka ystävät rinnalla kulkevat,
silmät unelmiinsa öisin sulkevat.

Kuljen jäljillä suuren kaipauksen,
kirjoitan runoihin riimit sen.
Olen nähnyt taiat Midaksen,
tuntenut rahan houkutuksen,
nähnyt rikkauden, sekä köyhyyden.

Nähnyt väkivallan,
kaukaa kiertänyt aidon rakkauden.
Olet iskut sieluuni ottanut lyönneistä
narsistin,
kantanut tuskaa tietenkin.

Hetken täällä ajassa lepäisin.
Olen palanut tulessa,
antanut sydämen pettää jään,
nyt kuljen sieluin sammunein.
Elämä kuin leffaa Kaurismäen,
sinun huuliltasi join nektarin.

Hetken luulin, että harhoja kuulin,
sekä löysin viimeisen sataman viimeinkin.
Nyt vaellan vaikka suunnan kadotin,
sinun sanasi satutti ,viilsi ja rikkoi
palamaan sulat enkelin sai.

Satujensaari

Satujensaaren sateenkaaren
näen nousevan ylle taivaanpilvipaaden.
Kätketty aarreruukku
löytäjää vailla,
keiju pieni piilossa
utujenmailla.

Kerro äiti siitä,
miksei onni riitä
kantamaan pientä lasta,
karikon yli, ehjänä
jalkojansa loukkaamasta.

Kerro prinsessasta, sekä prinssistä.
Kerro siitä Hannusta, kerro koirasta,
kerro Kertusta , ja kasvavasta rypäletertusta.

Äiti sylisi on lämmin, sekä hellä,
kanna meitä Satujen laaksossa
tarinoissasi suurella sydämellä.

Syksyaamu

Sytytin kynttilään liekin,
sitä katselin hetken,
ja unelmoin.
Yö syliinsä minut nyt sulkee,
olen sulkenut ikkunaverhon,
avaan aamulla sen uudestaan.

Näen aamun nyt valkenevan,
unen naurun, ja laulut tunnistan.
On aika lokakuun sumuisen aamun,
se pois hävittää keskiyönhaamun.

Kas syksyhän saa minut ajattelemaan,
mitä muuten en muistaisikaan.
Etsin jotain mikä minulta unohtunut on,
sitä koskaan löydänkö ,vai onko kaipuu
sammumaton.

Nyt rakastan kai enemmän kuin koskaan
rakastin, vaikka vierelläni ei ole kukaan.
On tärkeintä vain sydämeni ääntä noudattaa,
suo silmiini valon syttyä, kun rakkaus saapuu.

Tyhjääkin tyhjempi pää

Tyhjääkin tyhjempi pää

Tyhjääkin tyhjempi pää,
onttona kaikuu, ei yhtään sananhelinää.
Huominen huutoa vailla,
tänään tyhjyyden kaiku onttona soi.

Loma, odottaa toimintaa,
lokakuun lohduton syli,
kantaa tämän tylsyyden yli.

Runoilija ilman muusaa,
elämä virikkeitä vailla.
Kuljen taas utopian kaukomailla,
huominen vastaatko huutooni mun?
Tänään tylsyyteen taas tukehdun.

Silkkiä

Silkkiset siivet, ilmalento
nainen on nuori, kaunis sekä hento.
Kevät on keijujen nuorten aikaa,
kesä kauniiden naisten lumon taikaa.

Vanha kaunis nainen,
johon aika ei ankarin käsin koske,
rientää syksyn tuulien syliin,
matkaa talvea kohti.
Hetken silmäsi suurta
onnea hohto.
Sitten sammui silmien
ilo, sekä onni toivottomuutta
nyt on harteillasi tonni.

Usko on ainut elämäsi lohtu,
toivo vähän valoa kantaa,
armo osansa sinulle joskus antaa.
Yksinäisyys uutiskynnyksen ylittää,
runo on luotu lohduksi lasten,
sanat sointuvat harmaahapsen.

Ihana mies

Ihana mies,
komeakin käveli ohi
keinuvin askelin.
Silmää iski,
hymyili kai
sydämeni hetkeksi villiksi sai.
Kirjoin kirjeen,
sanoitin laulun.
Meikkasin kuluneen naamataulun.


Runoilin runoja,
kai kirjaa kaksi.
Sai hän elämäni valoisaksi.
Mieleni lensi,
ajatukseni amorin siivellä kai,
huomasin et on jo lauantai.

Aamu

Kun aamu joskus palaa,
niin syön aamupalaa.
Sydämeni salaa,
se katseestasi palaa,
ja vihloo sydän alaa.
Sua vilkaisen nyt salaa,
voi naista katalaa.

On mielialani nyt pelkkää
matalaa.
Ja unen ilmalento,
oli kaunis sekä hento,
nyt aamulla on oloni
melkein rento.

Tunne utuinen,
sekä hellä,
on päällä sydämellä.
Katsotaan nyt,
onko uusi rakkaus
sieluuni syttynyt.