Kauniita ovat syksyn kuulaat
aamut, suon usvan tahtiin
tanssivat menneisyyden haamut.
Liikaa kärsiä sinä ihminen saat
niin hallan lailla suru sydämen
raiskaa routaisen maan.
Pettymys polttaa pohjaan
liian usein lämpimän rakkauden.
Kuljen taivaltani täällä
metsän neito Marjatta olenko
vai Tapiolan Tellervo ?
Kerro jo kuka mieleinen impi on
olet niin kuin Lemminkäinen
liehittelet liikaa käen piikaa
satakieltäkin salaa himoitset.
Minun äitini on maa, ja isäni
meren kuohuissa sulissa vesissä
ratsastaa. Missä pettymyksen
vuodet varttuvat unohdusta,
ne tahtovat hennon lumihunnun
sen alle piilottaa surujen
raiskaaman maan. Kohta on
halla taas, ja jääkuningatar
talven siltaa rakentamaan
kruunataan. Minä jähmetän
sydämeni etten menetä sitä
Lemminkäisen leikkiessä tulella.
Varon vaarallista rakkautta huolella.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti