Yö käänsi viimein
nurin nuttunsa,ja
aamuyö tapasi tuttunsa.
Heräsin kello kaksi,
yritän kirjoittaa
maailmaa paremmaksi.
Aurinko aamulla
talon harjaa koskettaa.
Yö se on niin kuin
kosteus usva,
sisällä maailman
ihmeellisen.
Taivaan rannan maalari
taas ruskovärein maalaa
maisemaa. Tehtaan piiput
piirtävät kaupungin
laidalla shiluetin
tutun, ja turvallisen.
Niin tavallista, arkipäiväistä
ei mitään ihmeellistä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti