Niin paljon tässä elämässä
salaa surujamme maton alle lakaistaan.
Minä en enää lohtua löydä
mistään, enkä mitään minnekään
piilota.
Kesäkuu viimein luokseni horjuvin
jaloin pelokkaana nilkutti.
Kaulallani kannan helminauhaa,
surujenhelmistä, vuodet sen pujottivat.
Minä etsin sanoja elämäni
viimeiseen
rakkaustarinaan. Sisälläni tunnen
kourat kuoleman, se kaulaltani
tahtoo riistää surunhelminauhan
polttavan.
Olen matkalla jonnekin,
sisälläni puristaa, se on kai pala
kurkussa.
Voi
ehkä olla Lumikinkin myrkkyomena
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti