Elämän pellossa

Elämän pellossa, pyörin minä.
Aika on armoton vänkärinä.
Päivät on kuin laineita meren,
tyynenä hetken, sitten myrskyten.
Ilo, sekä suru kädessä Herran,
rukoilen pienen hetkisen verran.

Talvi, sen jääpuikkourut,
soi tuulen osuessa räystäslautaan.
Elämä, nämä päiväni nyt levottomana
virtaa ajan yli; ne eiliseen hautaan.

Se viimeinen päivä sitä kohden käydä
saan, voin rakastua kuolemaan.
En sitä pelkää , pelkään elämää,
sen tuskaa, kipua viiltävää.