Vaskinen kello

Hellästi heläjää vaskiset kellot,
ruiskukkia sinisenään näen pellot.
Valamon rauhaan kaipaa mieli,
runoilijan kiivas laukkaava kieli.

Kesänlapsi syksyä kohden,
ylittää veneellä tyynen lahden.
Aika on elää,
aika on kuolla,
aika on laihaa leipää
kynällä vuolla.

Minä menin vaikken mennytkään,
Kalevalan kansan karikoita kyntämään.
Kyiset pellot joskus leivän antoi,
mansikatkin mamma sieltä kantoi.

Taatto tahtoi perinnönkin antaa,
vaskisen vellikellon tytöllensä antaa.