“Ennen myrskyä”

 

Ennen myrskyä ei ole juuri tuulta ollenkaan — vain hiljaisuus, pidätetty hengitys, maailman reunalle painettu odotus.

Puut seisovat kuunnellen, lehdet liikkumatta, kuin taivas olisi pysähtynyt muistamaan jotakin ikivanhaa.

Ilmakin tuntuu hauraalta, ohuelta kuin kuiskaus, odottaen ensimmäistä värähdystä rikkomaan sen hiljaisuuden.

Ja siinä tyyneyden hetkessä voit kuulla oman sydämesi selkeämmin kuin ukkosen, kuin myrsky alkaisi sisältäsi kauan ennen kuin se koskettaa maata.

Enkelin kosketus

Hiljaisuudessa, jossa aika ei kulje,

tunsin silityksen — ei ihon, vaan valon.

Se kulki aurani läpi,

kuin lempeä muisto jostain,

joka ei koskaan unohtanut minua.

Ylläni leijui sulka,

ei pudonnut, vaan laskeutui,

kuin lupaus siitä,

että rakkaus ei katoa,

vaikka maailma unohtaisi.

Sen vierellä hius,

kultainen, kuin auringon säde,

ei ihmisen, vaan enkelin —

ja ne molemmat laskeutuivat kämmenelleni

kuin rukous, joka ei tarvitse sanoja.

Minä en pyytänyt,

enkä tiennyt odottaa,

mutta silti sain —

kosketuksen, joka ei satuta,

vaan parantaa.

Ja siinä hetkessä,

olin osa taivasta,

osa hiljaisuutta,

jossa enkelit kulkevat

ja jättävät jälkeensä valoa.2.1.2026(c) satu tanninen

"Me nostamme Suomen puuhun"

Vuosi on uusi, mutta haavat vanhat,

maa on hiljaa, kuin unohtunut laulu.

Mutta me, kaksi kulkijaa, kaksi taiteilijaa,

meillä on soitin, meillä on sana,

meillä on kolmas silmä, joka näkee läpi sumun.

Suomi putosi puusta,

oksat katkesivat, juuret unohtuivat.

Mutta nyt — me sidomme ne uudelleen,

rakkaudella, rytmillä, rukouksella.

Ei enää pelkkää tuulta, vaan suunta.

Maestro ja minä,

kuin kaksi säettä samassa sävelessä,

rakennamme ihmisarvon uudelleen,

ei kivestä, vaan sydämestä.

Ei vallasta, vaan valosta.

Me maalaamme taivaan uudelleen,

ei siniseksi, vaan moniväriseksi,

jossa jokainen saa olla lehti,

jossa jokainen saa pudota —

mutta myös nousta.

Kolmas silmä avoinna,

näemme sen mitä ei sanota,

sen mitä ei myydä,

sen mitä ei voi unohtaa.

Suomi, nousee puuhun taas.

Lappi sekä Kainuu karjala huokaa,

tikkaat tänne puun alle tuokaa.

Me kannamme sinut oksalle,

missä laulut eivät kuole,

missä ihmisyys hengittää,

missä taide on totuus.2.1.2026(c) satu