Oi elämäni rakkaus
sisälläsi särkynein sirpalein.
Narsisteja syntyy särkyneistä
ihmisistä. Meitä maailma
pitää pilkkanaan,
syyskuun kohmeeseen vaipuvan käärmeen
nilkkani ympärille ristiksi
matkalle syksyn sydämeen saan.
Herään aamuun liian ahdistavaan,
nukuin pitkään niin kuin
Ruusunen tunnen ihollani
painon vuosikymmenten.
Sisälläni sydän silti nuori on
polttaa ikävä kaiho lohduton.
Rakkauden raunioilla
käryävä kasa karman
hiiliä on.
Aikamatkalla on liian helppo
matkustaa sisälle sammuneeseen
rakkauteen tai filosofian viisauteen.
Kuka keittää minulle yksinäisistä
ysksinäisimmälle aamuteen ?
Minä vaivun jälleen horrokseen
näen unta kuinka käsivarret
kiedot ympärilleni, ja lohdun
särkynyt sydän silloin saa.
Aika myrskyn lailla
syksyn sydämeen ratsastaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti