Translate

tiistai 16. helmikuuta 2016

Nainen


Nainen ei koskaan
ollut mihinkään täysin tyytyväinen.
On naisen tahto usein
outo, kummallinen.

Pieni ihminen,
vaatimaton yksinäinen.
Ei tiedä tiensä valinneet,
mitä huominen tuoda voi.
Yksi elämänsä pois joi,
toinen elämänsä musisoi,
soi nuotit murtuneet.

Särkyneet maailman
mullistusten jalkoihin
upotan.
Ei nouse enää juhlaliput
heidän lipputankoihin.
Ja ääni yön soi,
kuin helmikuun hanki jäinen.
On nainen usein liian itsepäinen,
hänet murtaa voi
ainoastaan omat kyyneleet.

Selkärangattomat maailman
valtaavat, kujat lumen täyttämät.
Lumeen hukkuu Helsinki,
minun mielialani,
on kuin täysi piironki.

Joensuu on jossain siellä,
missä rasismi on tiellä.
Kahden viikon päästä,
herään kevääseen,
ei mua enää piestä.
Katson vierelläni
outoa miestä.

Elämä sitä se on,
seikkailu loppumaton.
Sinut unelmiini kiinnitän,
siksi elää saan,
kirjoitan, ja kirjoitan
öisin uutta tarinaa.

Yölamppu palaa,
vilkaisen sitä salaa.
Viikko viikon jälkeen,
näitä runoja vain lisää lykkää.
Näenkö unta,
vai totta onko tämä
luminen valtakunta.

Kirjailija on outo,
toista maata,
sitä moni ei ymmärtää saata.

Mieltä vaivaa onko hän yksin,
ikävästä taas yskin,
vaikka tahtoisin olla sinun kanssasi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Patajätkä

Patajätkä
Patajätkä

Blogiarkisto