Aika

Aika on tuulia, tuoksuja erimaista.

Sen kulku voi olla erimaissa, aivan erilaista.

Antaudun vapaasti, ajan virran uomaan,

sopeudun kaikkeen kaaoksen mukanaan tuomaan.

Heittäydyn aistien, harhojen huomaan.

Hyväksyn vähitellen kapinoiden kaikki,

se tulee mitä on tullakseen, menee pois mikä on mennäkseen.

Minä pienen runon ajanrattaiden

liikkeestä teen. Aika herätti minut

keskellä yötä, melulla aivojeni liikenteen.

Sanat etsivät paria toisistaan, niin lauseita,

sointuja kasataan. Tämän riimin lähetän

ajanlautturin matkaan, sitä eivät voi estää sanat karkeimmatkaan.

Minä hengitän yön usvaa, sylissä

kesäkuun yön, aistiharjoja nuuhkien

yön kastetta syön. Aika saa kulkea

omalla painollaan, ehkä vielä

levonhetkestä otteen kiinni tänä yönä saan.