Kehä

   Hauras hiljaisuus kietoo minut sisälleen,

   uuden runon jälleen jostain teen.

   Unen ulapalla kiersin merta seitsemän.

   Ympärilleni piirsin kehän, sanoilla sen sisustan.

 

  Hauras hiljaisuus, kaipaa

  kaunista ääntä, tiukujen helinää

  hellää tuulta, lämmintä kesäyön säätä.

  Uupuneiden kehässä, ei ulospääsyä.
  Mitä me ollaan, me yksinäiset elämän 
  murjomat nyrkkeilykehän raakit.
  Jotkut ovat suuria maestroja, jotkut
  kurjia katusoittajia. Toiset maailman torien
  vapaana kiertäviä posetiivareita.

 Minä olen kasvattanut sisälleni

 oman sirkuksen klovnin itsestäni

 usein teen. Surullisen, tai iloisen,

 laihan tai satakiloisen.

 Pellekin voi tanssia tarantellaa,

 kun rakkaus kehään elämän sulkee,

 niin klovni itkee, nauraa, ja samaa

 kehää elämän estradilla kulkee.