Olen unohdettu ajatus, jota kukaan ei
enää muista. Olen kuihtunut sininen
kukka, joka oli osa peltoa ennen ruista.
Ruukkuani särjettyä sitä ei enää
kukaan liimaa kasaan uudelleen.
Niin lommoja on täynnä omatunto,
ja allikossa on tie totuus, sekä omakunto.
Kipsiä, ja kääreitä, niitä vaadittaisiin.
että kuntoon tämä särjetty nainen saataisiin.
Elämä se on yksi musta tyhjäaukko,
täynnä pitkää jatkuvaa painajaisunta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti