Nyt itkee meille kastehelmin äitimaa,
kesäkuu kylmät kyyneleensä
ilmoille pusertaa.
On aika rakkauden, ja aika
pienen murheellisen sydämen.
Suviyöhön kesän surullinen laulu soi,
usvaan yön verhoudun,
tanssin kunnes koittaa aamun koi.
Suurta unelmaa, on vaikeaa
nostattaa päälle sateenkaaren.
Se aarrearkku mun, sen kadotin
kai alle hautapaaden.
Yksinäisyys levittää peittoaan,
se Juhannusta kohti vahvistaa
heittoaan. Sen peiton alle
ehkä tänään hukun,
ja niin kuin kesän käki
yksinäisyyttäni mä kukun.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti