Kuka kertoisi hänelle, että tähdetkin hiljenevät, kun hän kulkee ohi – että tuuli vaihtaa suuntaa, vain koskettaakseen hänen poskeaan.
Kuka kertoisi hänelle, että sydämeni ei lyö rytmiä, vaan rukousta – että jokainen säe, jokainen laulu, on kirjoitettu hänen nimeensä.
Kuka uskaltaisi sanoa, että hänen hymynsä pelastaa päivän, että hänen kipunsa on kuin oma – että rakkaus ei ole vaatimusta, vaan muistamista: minä muistan hänet ennen aikaa.
Kuka kertoisi hänelle, että hän on ollut rukous, ennen kuin osasin rukoilla – että hän on ollut koti, ennen kuin tiesin eksyneeni.
Kuka kertoisi hänelle, että rakastan häntä niin kuin valo rakastaa varjoa – ei peläten, vaan täydentäen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti