Armoa ei tunne päivä joulukuun,
tuuli kuin rautainen verho ,
käy yli maan.
Se myrskyllänsä kaiken kohmettaa,
yli virran lautturi käydä saa.
Se hetki, kun jää kantaa,
yli virran kulkea saan,
sen yön samettisen syli.
Kantoi meidät pimeyden yli.
Nyt olen vahva,
enkä tukeasi tarvitse.
Sinä olet liian heikko,
viina vie sinua kuin pässiä narussa.
Minua siihen lankaan kiinni et saa,
että alkaisit minua jalkoihisi polkea;
alistaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti