Menetyksiä menetyksien perään,
aamuyöllä itkuuni herään.
Poistumassa nuori sukupolvi ennen aikojaan,
syöpä salaa tekee tuhotaikojaan.
Itkumuurin kyyneleistä rakennan,
taas päivän eteenpäin pakerran.
Isänpäivä kakku leivotaan,
ja päivä jatkaa kulkuaan.
Poistuuko joskus suru suuri
vai korkeuttako kasvaa itkumuuri ?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti